Myytit

”Kyllähän lukija tämän ymmärtää!” Myyttejä kirjoittamisesta, osa 1/2

Nykypäivän asiantuntijan arki on täynnä erilaisia tekstejä, ja kirjoittamisesta on muodostunut monelle ensisijainen tapa viestiä ja vaikuttaa.

Koska kirjoittajien ja tekstien määrä on niin valtava, asiantuntijan tulee osata kirjoittaa yhä yleistajuisemmin, selkeämmin ja napakammin sekä samaan aikaan tavoitteellisesti ja kohderyhmälähtöisesti. Ei siis ihme, että kirjoittamisesta on vallalla monenlaisia harhakäsityksiä.

Nostamme kahden blogitekstin sarjassa keskusteluun myyttejä, joihin olemme törmänneet ja joihin kompastumme itsekin. Tunnistatko näistä itsesi?

1. Mitä mutkikkaampia tekstejä kirjoitan, sitä asiantuntevampana lukijat pitävät minua.

Asiantuntijat ovat perinteisesti kirjoittaneet ennen kaikkea kollegoilleen ja yleistajuinen viestintä on ollut lähinnä oppikirjojen laatijoiden kontolla. Ehkä sen takia monille tutuimpia tekstilajeja ovat perusteelliset raportit tai erikoisalan tekstit ja mutkikkaista teksteistä on tullut asiantuntemuksen symboli.

Nykypäivänä yhä useampi kuitenkin arvostaa sellaista asiantuntijaa, joka osaa myös popularisoida eli kertoa asiastaan selkeästi ja ymmärtävästi suurelle yleisölle.

Taitava asiantuntija poimii tietämästään olennaisen, käyttää yleiskieltä sekä kytkee käsiteltävän asian lukijan ajatuksiin esimerkeillä. Taitava asiantuntija ymmärtää myös sen, että lukija sivuuttaa tekstit, joiden tavoitteena on kirjoittajan oppineisuuden tai luovuuden osoittaminen eikä aiheen valaiseminen tai vastaanottajan auttaminen.

2. Mitä enemmän korulauseita, sitä sielukkaampi teksti.

Tekstiä saa värittää kielikuvin ja tarinoin, mutta niiden pitää tukea tekstin ydinsisältöä. Tyhjät lätinät eivät valitettavasti kiinnosta ketään; ne eivät saa tekstiä soimaan vaan synnyttävät ainoastaan häiritsevää kohinaa.

Ehdotamme, että tekstin sielukkuuteen aletaan suhtautua uudella tavalla: mitä jos tekstin sielu tarkoittaisikin korulauseiden sijaan sitä, että ydinajatus välittyy lukijalle läpi tekstin? Yksinkertaisuus on tehokasta, koska silloin lukijan huomio pysyy siinä, minkä haluat iskostaa hänen mieleensä.

Jos olet taipuvainen rönsyilevään kirjoitustapaan, kokeile ensi kerralla rohkeasti tiivistää tekstisi vaikkapa kahteen kolmasosaan alkuperäisestä. Keskity poistamaan sellaisia asioita, jotka lisäsit tekstiin täydennykseksi tai värittääksesi sanomaasi. Katosiko pääpointti, vai tuliko olennainen entistä paremmin esiin?

3. En itsekään lue toisten tekstejä loppuun asti, mutta tämä minun aiheeni on kyllä niin kiinnostava, että lukija varmasti jaksaa lukea kirjoitukseni alusta loppuun.

Elätkö sisältöharhassa? Moni nykypäivän kirjoittaja luulee asiansa olevan kiinnostavampi kuin se todellisuudessa on.

Jos haluaa, että oma teksti erottuu massasta, kannattaa suhtautua aiheeseensa niin, että se ei kiinnosta lähtökohtaisesti ketään. Silloin pakottaa itsensä tekemään töitä tekstinsä eteen: tiivistämään ja paketoimaan aiheesta kiinnostavan myös niille lukijoille, jotka eivät vielä tunne aihetta eivätkä välttämättä ymmärrä asian tärkeyttä tai kiinnostavuutta. Kill your darlings.

4. Lukija ei ymmärrä sanomaani, jos jätän jotain kertomatta.

Jos huomaat lisääväsi tekstiisi asioita ”ihan vain varmuuden vuoksi”, et todennäköisesti ole pohtinut lukijan tiedon tarvetta tekstin suunnitteluvaiheessa ja aihetta rajatessasi. Voisiko olla, että et ole kirkastanut sanomaasi itsellesikään?

Kun tekstin päätavoite on selkeänä mielessä, on helpompaa nähdä, mitä myös lukijan tarvitsee tietää ja mitä hän kenties tietää jo ennalta yleistietämyksensä perusteella.

5. Kyllä lukija ymmärtää ja tietää, mistä kirjoitan – tämähän on ihan yleistietoa!

Kirjoittajalle käy helposti niin, että hän yliarvioi lukijan tiedon tason. Kun oma aihe on itselle tuttu ja läpi koluttu, voi olla vaikeaa erottaa, mikä siinä on yleisemmin tunnettua ja mikä taas erikoisalan tietoa.

Mitä jos sopisit toisella alalla työskentelevän ystäväsi kanssa, että luette toistenne tekstejä ristiin ennen kuin julkaisette ne? Ulkopuolisen lukijan kommentit auttavat kehittymään yleistajuisena viestijänä: ne helpottavat sen hahmottamista, missä yleistajuisen tyylin ja erikoisalan kielen raja kulkee sinun alallasi.

Kuulostiko jokin kohta tutulta? Ei kannata huolestua: muista, että kirjoittaminen on jatkuvaa harjoittelua ja uuden oppimista. Jo se, että huomaa omat kompastuskivet, auttaa loikkaamaan kirjoittajana kunnon harppauksen eteenpäin.

Osassa 2/2 käsittelemme muun muassa sitä, pitäisikö nykypäivän kirjoittajan pystyä laatimaan valmiita tekstejä yhdeltä istumalta. Pysy kanavalla!


Teksti: Laura Niemi ja Nina Finell
Twitter: @niemenlaura ja @ninafinell

Oikeus olla väärässä

Asiantuntija: ota kantaa ja kerro kokemuksistasi

Minulta on monesti tiedusteltu, kuinka kantaaottava asiantuntijan kannattaa olla somessa. Entä pitäisikö asiantuntijan paljastaa jotain omasta persoonastaan, vai riittääkö, jos viestii osaamisensa substanssista?

Uskon, että asiantuntijaviestinnässä tunteiden herättäminen ja kantaaottavuus on kiinnostavampaa kuin pelkät faktat. Omakohtainen, persoonallinen ja inhimillinen viestintä vetoaa, ja ainoastaan ulkopuolisiin tiedon lähteisiin nojaava ja valmiiksi pureskeltua tietoa jakava asiantuntija saattaa olla verkostonsa mielestä epäkiinnostava tai ainakin vaikeammin lähestyttävä.

Omasta persoonasta ammentava viestintä saattaa jännittää monia asiantuntijoita: omien mielipiteiden ja henkilökohtaisten kokemusten esiin tuominen saattaa tuntua pelottavalta. Mikä neuvoksi?

Valjasta omat kokemukset kerronnan keinoiksi

Varsinkaan neutraaleihin asiateksteihin tottuneelle mielipiteiden kertominen ja arjen kokemusten jakaminen ei välttämättä tunnu luontevalta vaan jopa pelottavalta.

On hyvä kuitenkin muistaa, että omakohtaisuus herättää lukijassa usein enemmän tunteita kuin pelkät faktat. Ja kun teksti herättää tunteita, myös tekstin asiasisältö ja kirjoittaja jäävät paremmin mieleen ja asiantuntijan rooli oman alansa ajatusjohtajana vahvistuu.

Käytännössä asiantuntija voi lähteä kokeilemaan personaallisempaa viestintää vaikkapa niin, että aloittaa seuraavan blogitekstinsä jollain arkisella tarinalla ja siirtyy vasta sen jälkeen faktoihin. Tarinaa voi hyvin hieman tiivistää ja värittää, koska sen on tarkoitus johdattaa lukija aiheeseen, ei toistaa tapahtunutta sanasta sanaan.

Somessakaan ei tarvitse lähteä julistamaan tai ottamaan voimakkaasti kantaa, jos se ei tunnu luontevalta. Sielläkin kannattaa kuitenkin rohkeasti kokeilla: reagoivatko vastaanottajat eri tavalla, jos jakaisin tällä kertaa jonkin yllättävämmän näkökulman aiheeseen ja havainnollistaisin sitä esimerkillä omasta arjestani? Lukija saattaa yllättyä iloisesti, että asiantuntijan takaa löytyykin ihminen.

Ota rohkeasti kantaa

Neutraalia ja myönteistä sisältöä saattaa olla helpompi tuottaa ja jakaa kuin kriittistä. Se saattaa myös saada asiantuntijan vaikuttamaan helposti lähestyttävältä, empaattiselta tai huumorintajuiselta. Neutraalien ja myönteisten kannanottojen jakaminen auttaa myös verkostoitumaan samanhenkisten ihmisten kanssa: somessa nimittäin usein jaetaan mielellään sellaisia viestejä, joista uskotaan olevan hyötyä ja iloa omille verkostoille.

Kriittisten kannanottojen esittämisen kynnys on sen sijaan usein korkeampi, koska se altistaa kirjoittajan herkemmin arvostelulle. Tällaisenkin sisällön jakaminen saattaa kuitenkin lopulta kannattaa. Oman näkemyksen esittäminen, vaikka se saattaisikin herättää tunteita, usein nimittäin aktivoi verkoston jäseniä osallistumaan keskusteluun.

”Both sides, both sides” ei toimi, jos haluaa kehittyä asiantuntijasta ajatusjohtajaksi. Ota siis rohkeasti kantaa, jotta viestisi tavoittavat yleisönsä ja liikuttavat heitä.

Jos blogitekstisi tai somepäivityksesi innostaa, mietityttää tai ärsyttää sen vastaanottajia, voit onnitella itseäsi: olet luultavasti kiinnittänyt verkostosi huomion ja avannut keskustelun. Jatka rohkeasti keskustelua, koska siinä voit johdatella verkostosi itsellesi tärkeiden asiasisältöjen ja hallussasi olevan faktatiedon pariin.


Teksti: Nina Finell
Twitter: @ninafinell

Tiivistä, beibi, tiivistä!

Väitän, että yksi nykypäivän kirjoittajan päivänpolttavimmista haasteista on tiivistäminen: miten kirjoittaa napakasti mutta asiantuntevasti, ja miten saisi sanottavansa mahtumaan rajattuihin merkkimääriin?

Tekstin pituus mietityttää, oli kanava mikä tahansa. Painetuissa medioissa on tarkat merkkirajat, mutta verkossakaan ei ole suotavaa laverrella, sillä pitkä teksti saattaa uuvuttaa kärsimättömämmän lukijan.

Lyhyttä vai selkeää?

Kun olen käsitellyt kirjoittamis- ja viestintäkoulutuksissani tiivistämistä, olen aluksi kysellyt osallistujilta, mitä tiivistäminen heidän mielestään on.

Suurin osa ajattelee, että tiivistäminen on tekstin lyhentämistä.

Tavallaan se onkin kirjainten ja merkkien karsimista. Mekaaninen karsiminen ei välttämättä kuitenkaan johda parhaaseen lopputulokseen, koska punainen lanka saattaa kadota ja olennaisia asioita pudota pois.

Tiivistäminen kannattaakin nähdä ennen kaikkea ajatusten kirkastamisena: Mitä oikeastaan haluan sanoa, ja kenelle? Mikä on tekstini pääpointti, ja onko niitä yksi vai useampia? Mille yleisölle kirjoitan, ja millaista tekstiä yleisöni odottaa lukevansa kanavassa, johon kirjoitan?

Kun nämä asiat selkiyttää itselleen jo ennen kirjoittamista, tekstin pituus pysyy hyvin aisoissa.

Älä hylkää karsimaasi – kirjoita uusi teksti

Jos kirjoitus kaikesta huolimatta venähtää liian pitkäksi, tekstiä on helpompaa muokata viimeistelyvaiheessa: kun päätavoitteet ovat selvillä, sivuhuomioita ja muita päätavoitteen kannalta vähemmän olennaisia asioita uskaltaa jättää rohkeammin pois.

Sivuhuomioita ei tarvitse myöskään kokonaan hylätä, vaan ne voi siirtää tuleviin teksteihin ja rakentaa kirjoituksistaan sarjan. Aihettaan ei siis tarvitse käsitellä kapeasti tiivistämisen kustannuksella, vaan ajatuksensa voi jakaa useampaan tekstiin, jotka malttamattomampikin lukija jaksaa lukea loppuun.

Kirjoitan tiivistämisestä vielä lisää syksyn aikana: käsittelen sitä, missä vaiheessa kirjoittamisprosessia kannattaa tiivistää, ja pohdin, miten ne viimeisetkin ylimääräiset merkit saa karsittua pois näppärästi.

Luovaa kirjoittamissyksyä kaikille!

Teksti: Laura Niemi
Twitter: @niemenlaura

Asiantuntija viestijana

Asiantuntija: viesti aktiivisesti ja valitse kanavasi

Olen seurannut Twitterissä viestinnän ammattilaisten keskustelua siitä, miten heidän työnkuvansa on monimuotoistunut ja käsitys heidän roolistaan muuttunut. Nykyään viestinnän ammattilaisten tehtävänä on yhä enemmän tukea muiden työtä. Moni organisaatio toivookin, että viestintää ei ulkoistettaisi erilliselle yksikölle vaan kaikki työntekijät osallistuisivat alansa keskusteluihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Viestinnän roolin muutos on osa laajempaa asiantuntijan työnkuvan murrosta. Nykypäivän asiantuntijuus ei ole ainoastaan ammattitaidon hiomista kohti täydellisyyttä vaan ennen kaikkea sitä, että keskustelee ja jakaa tietoaan myös laajemmalle yleisölle – ei pelkästään kollegoilleen ja vain heidän ymmärtämällään kielellä. Vuorovaikutuksesta on tullut asiantuntijuuden ydin.

Käynnissä oleva kulttuurinmuutos asettaa asiantuntijoille uudenlaisia vaatimuksia. Heidän pitää osata viestiä eri kohderyhmille ja ilmaista itseään kirjoittamalla. Asiantuntijoihin pätee oikeastaan sama kuin yrityksiin: kehityksen mukana pysyvät ne, jotka osaavat ja uskaltavat muuttua.  

Voiko asiantuntija edes kutsua itseään asiantuntijaksi, jos hän ei jaa tietoaan ja kykene sanoittamaan sitä yleisöilleen?

Oivaltamista ja verkostoitumista

Viestimistä ja tiedon jakamista ei kannata ajatella pakkopullana, vaan kannattaa ottaa kaikki irti sen hyödyistä. Viestimällä asiantuntija saa näkyvyyttä, kartuttaa verkostojaan ja tekee uusia ammatillisia oivalluksia. Kirjoittamalla blogitekstejä tai twiittailemalla hän voi jalostaa ajatteluaan, kehittää ammattitaitoaan, lisätä uskottavuuttaan ja hankkia asialleen näkyvyyttä.

Viestivät asiantuntijat ovat voimavara myös työnantajalle: heidän avullaan voidaan kasvattaa verkostoja, saada hankkeisiin rahoitusta ja lisätä yhteistyötä. Asiantuntijoiden rooli potentiaalisina brändilähettiläinä kannattaa siis ehdottomasti ottaa huomioon viestinnän suunnittelussa ja työn resursoinnissa.

Onneksi yhä useammat organisaatiot ovatkin tiedostaneet, että samalla kun työntekijä luo kuvaa itsestään tietyn alan osaajana, hän kertoo tarinaa työnantajastaan.

Yksi sopiva kanava voi riittää

Miten asiantuntijat ja organisaatiot sitten pääsevät osaksi työelämän muutosta ja uutta vuorovaikutteista toimintakulttuuria?

Kaikki alkaa asenteesta: niin työnantajien kuin asiantuntijoiden kannattaa suhtautua someläsnäoloon niin, että se ei ole ylimääräistä työtä vaan luonnollinen ja kiinteä osa arkea.

Käytännössä asiantuntijat pääsevät alkuun kokeilemalla uusia toimintatapoja pelottomasti. Organisaatioiden puolestaan on tärkeää tukea heitä uuden opettelussa. Viestintätiimillä on tässä olennainen rooli.

Lisäksi asiantuntijan kannattaa etsiä kanavat, joissa viestintä tuntuu luontevalta. Sosiaalinen media tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Joka paikassa ei tarvitse kuitenkaan näkyä ja kuulua. Kaikialla ei välttämättä edes kannata olla, jos se ei palvele omia tai työnantajan tavoitteita.

Riittää, että asiantuntija puhuu häntä kiinnostavista asioista yhdessä, hänelle parhaiten sopivassa kanavassa ja aikaisempaa laajemmalle yleisölle. Oikea kanava on se, jossa oma mukavuusalue ja kohderyhmä kohtaavat.


Teksti: Nina Finell
Twitter: @ninafinell 

Kirkkaita ajatuksia, puhuttelevia sisältöjä

Kuvitellaan organisaatio X. Sillä on hyvä tuote, jolla on tilaa markkinoilla. Myös hinta on kohdillaan, mutta jostain syystä asiakkaat valitsevat kilpailijan.

Organisaation johto on monta kuukautta vetäytynyt kongressikeskuksiin pohtimaan, miksi tuote ei kiinnosta ja uusia asiakkaita ei saada. Ratkaisua ei kuitenkaan tunnu löytyvän.

Missä mättää?

Ongelma voi olla siinä, millä tavalla yritys kertoo itsestään ja tuotteistaan. Organisaation profiilin sanallistaminen viestinnällä ja tarinankerronnalla on yhtä tärkeää kuin tarjooma.

Kirkas ajatus strategiasta someen

Uskomme, että avain erottautumiseen on viestintä, joka vastaa aidosti kohderyhmien tarpeisiin ja puhuttelee. Tällainen viestintä luo kysyntää ja lisää myyntiä. Jos organisaatio ei kykene kertomaan, miksi asiakkaan kannattaisi valita juuri heidät, sinänsä briljantilla tuotteella ei ole oikeastaan mitään merkitystä.

Yhtenäisen, kohderyhmää puhuttelevan sanoituksen tulee ulottua johdon laatimasta strategiasta viestintäyksikön mediatiedotteisiin ja asiantuntijoiden twiitteihin ja blogiteksteihin: Onko ajatuksesi kirkas? Onko viestisi yksilöllinen ja erottuva?

Onko organisaatiossa pohdittu, miten viestistä saa yksilöllisen ja mitä erottuvuus oikeastaan tarkoittaa? Entä onko johto huolehtinut siitä, että jokaisella työntekijällä on kykyä ja työkaluja jokapäiväisen viestintänsä parantamiseen ja sitä kautta organisaation tavoitteiden edistämiseen?

Tervetuloa blogin lukijaksi!

Kirkasta, kiitos! -blogissa peräänkuulutamme puhuttelevia sisältöjä ja kirkkaita ajatuksia. Etsimme organisaatioiden johdolle ja asiantuntijoille työkaluja viestintään, joka palvelee vastaanottajaa ja tuottaa sitä kautta liiketoimintahyötyä.

Toivomme, että tekstit synnyttävät oivalluksia ja saavat aikaan keskustelua viestinnästä ja työelämän kirjoittamisesta.

Jaamme ajatuksiamme mielellämme myös kasvotusten esimerkiksi koulutuksissa. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä!


Teksti: Laura Niemi ja Nina Finell
Twitter: @niemenlaura ja @ninafinell

Onko suunniteltu teksti hyvä teksti?

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun erään aikuislukiota käyvän tuttavani kanssa. Hän ei yleensä suunnittele äidinkielen esseitään tai tekstitaidon vastauksiaan ennen kuin alkaa kirjoittaa. Kerran hän oli kuitenkin kokeillut tehdä toisin ja suunnitellut tekstinsä näkökulmat ja rakenteen etukäteen, ja juuri tällä kertaa hän oli saanut tekstistä selvästi huonomman arvosanan kuin yleensä. Ilmeisesti pisteet olivat laskeneet aiheen rajaukseen liittyvien ongelmien vuoksi.

Kun koulutin päivätyökseni työelämän kirjoittajia, minulta kysyttiin usein, pitäisikö teksti suunnitella ennen kuin alkaa kirjoittaa.

Vastasin kokeneempien kollegoideni vinkistä, että suunnitella kannattaa, jos aihe on uusi tai tuntuu yhtään vieraalta. Tutusta aiheesta voi alkaa kirjoittaa suoraankin.

kelly-sikkema-411622.jpg

Tämänpäiväisen keskustelun jälkeen ymmärsin syvällisemmin, mitä tuo ohje oikeastaan tarkoittaa. Tajusin, että tekstin suunnittelu ei ole vain kirjoitettavan kokonaisuuden tai tekstituotoksen suunnittelua vaan ennen kaikkea omien ajatusten jäsentämistä.

Jos ajatus ei ole kirkas, se usein selkiytyy tekstin rakennetta ja punaista lankaa hahmoteltaessa.

Jos ajatus ja tekstin pääpointti sen sijaan ovat jo kirkkaana mielessä, liiallinen suunnittelu voi selkiyttämisen sijaan sumentaa ajatusta: pääpointin rinnalle tulee muita yhtä tähdellisiltä tuntuvia ajatuksia, ja kokonaisuus levähtää.

daria-nepriakhina-474036

Muistan lisänneeni koulutusdioihini joskus rivin, jossa luki näin: “Suunnittelusta ei ole koskaan haittaa!” On myönnettävä, että nyt olen itseni kanssa eri mieltä.

Ehkä tulevaisuuden koulutuksissani rohkaisen kirjoittajia pelkän suunnittelun sijaan harjoittelemaan erityyppisten tekstien rakentamista, etsimään omaa tapaansa tuottaa tekstiä ja ennen kaikkea luottamaan taitoihinsa kirjoittajina.

Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä – mutta miten sitä tehdään?

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Hyvä sisältö on edelleen kuningas.
Kiinnostava sisältö myy.
Tärkeintä on tehdä laadukasta sisältöä.

Luen tällaisia kannanottoja somefeedeistäni nykyään harva se päivä. Olen miettinyt paljon, mitä hyvä sisältö ja laadukas sisällöntuotanto tarkoittaa käytännössä. Sisällöntuotannosta ja sisältömarkkinoinnista puhutaan ja kirjoitetaan paljon sisältöstrategian tasolla, mutta millaisia valintoja yksittäinen sisällöntuottaja voi tehdä, jotta sisältö olisi laadukasta?

Sisällöntuotanto on käytännössä usein kirjoittamista, puhumista tai kuvittamista. Siksi se vaatii osaamista ja ymmärrystä esimerkiksi siitä, mitkä ovat hyvän videon ominaispiirteet tai millaisen tekstin lukija jaksaa lukea alusta loppuun.

Kiteytetysti hyvä sisältö tarkoittaa mielestäni sitä, että

kiinnostavista asioista viestitään kiinnostavasti.

Kirjoittamisessa olen sitä mieltä, että sisältöä ja kieliasua ei voi erottaa toisistaan. Hyvä sisältö liittyy toki tekstin aiheen ja näkökulman valintaan eli siihen, mistä kirjoitetaan. Yhtä paljon sisällön laadukkuudessa on kuitenkin kyse siitä, miten tuosta valitusta aiheesta kirjoitetaan.

Ei voi ajatella, että “riittää, kunhan sisältö on hyvää, kieliasu on toissijainen”. Vaikka aihe olisi kuinka kiinnostava ja kirjoittajalla olisi raikkaita näkökulmia, voi hyvä sisältö vesittyä täysin, jos vaikkapa asioiden esittämisjärjestys ei tue sitä, että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Hyvä kieliasu siis tukee sisällön kiinnostavuutta.

Toisaalta selkeän tekstin taustalla on kirkas ajatus. Hyvää tekstiä on vaikeaa tuottaa, jos kirjoittaja ei oikein itsekään tiedä, mistä kirjoittaa tai miten aihetta pitäisi lähestyä.

Tässä muutamia käytännön vinkkejä laadukkaiden tekstien kirjoittamiseen:

  • Suunnittele tekstisi: Mistä kirjoitat? Mikä on tekstisi pääpointti – mitä haluat sanoa? Kenelle kirjoitat – kuka on tekstisi oletettu lukija ja mikä on viestinnän kohderyhmä?
  • Varsinkin verkkotekstin lukijan pinna on lyhyt, joten rajaa aihe riittävän tarkasti. Jos teksti tuntuu leviävän joka suuntaan kuin pullataikina, voisiko sen pilkkoa kahdeksi tekstiksi? Tiivistä mieluummin jo suunnitteluvaiheessa – älä vasta sitten, kun teksti on jo valmis.
  • Kiinnitä huomiota tekstin abstraktiotasoon. Kytkeytyykö teksti lukijan todellisuuteen ja arkeen? Onko tekstissä riittävästi esimerkkejä niin, ettei aiheen käsittely jää pelkästään teoreettiselle tasolle?
  • Kerrotaanko tekstin asiat siinä järjestyksessä, jossa lukija haluaa tietää ne? Eihän tekstissä siirrytä asiasta toiseen epäjohdonmukaisesti?
  • Onko otsikko havainnollinen? Saisiko otsikkoon jonkin koukun, joka herättää lukijan mielenkiinnon?
  • Olethan kiinnittänyt huomiota myös oikeinkirjoitukseen? Huoliteltu teksti pitää lukijan huomion sisällössä. Jos lukija spottaa tekstistäsi paljon esimerkiksi yhdyssanavirheitä, hän saattaa turhautua ja klikata melko nopeasti seuraavaan tekstiin.

En tiedä olenko jonkinlainen sisältökonservatiivi, mutta haluaisin uskoa siihen, että lukijoita kiinnostavat huolella viimeistellyt tekstit, jotka on kirjoitettu heitä kiinnostavista aiheista. Mitä mieltä olette – mikä tekee sisällöstä laadukkaan?

Puhdas on uusi terveellinen

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Mä haluun tietää, mistä mun ruoka tulee ja että se on puhdasta. Koska hyvä ruoka on puhdasta, niin se vaan on.

Valion mainos iskee uusimpaan ruokatrendiin: puhtaaseen ruokaan.

Puhtaudesta puhuvat raakaruokaentusiastit, vegaanit, luomuruuan kannattajat, lähiruuan suosijat ja fitnessharrastajat. Nyt siitä puhuu markkinoinnissaan jopa maitoteollisuusjätti, jota on monesti kritisoitu maidon jalostuksesta ja tehotuotannosta.

Mutta mitä puhtaus oikein tarkoittaa? Sillä tuntuu olevan monta merkitystä: se voi tarkoittaa kasvisruokaa, luomuruokaa, lähiruokaa, kotimaista ruokaa tai lisäaineetonta ruokaa.

Ehkä puhtaudella pyritään kertomaan, että ruuan ainesosat ovat jollain tapaa tunnistettavissa; ruoka ei ole liian pitkälle prosessoitua. Kielitoimiston sanakirjan antamista puhdas-sanan merkityksistä lähimpänä lieneekin tämä: ‘muita, vieraita aineita sisältämätön, vain t. kauttaaltaan yhtä ainetta t. laatua oleva, sekoittamaton’.

Se, mitä nämä vieraat aineet kulloinkin ovat, riippuu kuitenkin kontekstista: vegaaneille niitä ovat eläinperäiset tuotteet ja luomuruuan syöjille tavanomaisen viljelyn torjunta-aineet. Fitnessharrastajat taas kenties pitävät puhtaina ruokia, joissa ei ole transrasvoja tai nopeita hiilihydraatteja. Raakaruuan syöjät välttelevät valkoista sokeria ja lähiruuan kannattajat kaukaa tuotuja, ympäristöä kuormittavia raaka-aineita.

freestocks-org-97421-unsplash.jpg

Puhtaudella tavoitellaan varmaan jonkinlaisia terveellisyyden ja mutkattomuuden mielikuvia: kun syön puhtaasti, en liho ja pysyn terveenä, ja ympäristökin kiittää. Ehkä pyrkimys puhtaaseen syömiseen kertoo siitä, että ihmiset ovat kyllästyneet toisaalta ruuan jalostukseen ja toisaalta mutkikkaisiin dieetteihin.

Puhtaus on sopivan yksinkertainen periaate syömisessä, ja sen ajatellaan ratkaisevan sekä länsimaiden terveysongelmat että ruuantuotannon ongelmat.

Puhtaus tosiaan on nykyään puoli ruokaa, monessa merkityksessä.

Tekstimaailmasta osattomat

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:

Siedätyshoitoa

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Olen ottanut tänä kesänä haltuun uuden somekanavan: perustin Snapchat-tilin, jonne lataan pieniä videonpätkiä arjestani ja hassusti muokattuja kuvia itsestäni. Videoiden aiheina ovat olleet muun muassa juurileivän valmistus, kissan palloleikki, snäppi-sanan merkitykset (siitä blogissa myöhemmin) ja uudet Birkenstockit.

Keräsin rohkeutta aika kauan, ennen kuin uskalsin julkaista Snapchatissa mitään. Koen nimittäin olevani eniten kotonani teksteissä, en niinkään videoissa. Olen toki puhunut tilaisuuksissa, jotka on videoitu, ja tehnyt useita videohaastatteluita, mutta näissäkään tilanteissa en ole kokenut oloani yhtä kotoisaksi kuin muuten vuorovaikutustilanteissa.

Nyt Snapchatin myötä olen ikään kuin päässyt siedättämään itseäni videolla esiintymiseen, ja se on ollut pelkästään hyväksi. Vierastan edelleen videominääni hieman, ja ääneni kuulostaa omasta mielestäni hassun honottavalta, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että se ei haittaa.

Snapchat onkin mielestäni oiva palvelu niin sanotun matalan kynnyksen sisällön jakamiseen. Kuva tai video katoaa viimeistään vuorokauden jälkeen, ja kukaan, joka ei tiedä nimimerkkiäsi, ei pysty näkemään sisältöjäsi. Palvelussa on myös vaikeaa muokata sisältöä yhtä paljon kuin vaikkapa Instagramissa, eikä se ole snäpeissä tarkoituskaan. Snapchatissa voi harjoitella videosisältöjen tekemistä ja hakea omaa tyyliä videolla esiintymiseen.

img_5978

Juttelin tänään töissä kollegani kanssa blogikirjoittamisesta. Näytin hänelle Snapchat-videoitani, minkä jälkeen totesimme, että ehkä vastaavanlainen siedätyskanava tarvittaisiin myös kirjoittamiseen.

Työelämän kirjoittajia kouluttaessani olen huomannut, että aika moni jännittää tekstien julkaisemista esimerkiksi organisaation blogissa. Joskus kirjoittajaa saattavat pelottaa lukijoiden reaktiot tai ikävät kommentit. Moni on toki harjaantuneempi kirjoittamisessa kuin videolla esiintymisessä, koska video on (some)formaattina verraten uusi, mutta tästä huolimatta työelämässä todella moni tekstityöläinenkin saattaa jännittää julkista kirjoittamista. (Usein jännittäminen on turhaa. Minäkin sain taikinansekoitussnäppiini kommentin, jossa luki näin: “Ihania nää sun leivontasnäpit!”)

Facebookissa päivitystekstit voi rajata pienemmälle joukolle, mutta ne eivät katoa lukijoiden näkyvistä, ellei niitä varta vasten poista. Facebook ei myöskään välttämättä madalla kynnystä julkiseen kirjoittamiseen, koska lukijakunta on lähtökohtaisesti rajattu.

Otankin mielelläni vastaan ideoita, mitä kanavaa voisi hyödyntää nopeaan, matalan kynnyksen julkiseen kirjoittamiseen. Voisiko esim. Twitter toimia myös sellaiseen tarkoitukseen?