Oikeus olla väärässä

Asiantuntija: ota kantaa ja kerro kokemuksistasi

Minulta on monesti tiedusteltu, kuinka kantaaottava asiantuntijan kannattaa olla somessa. Entä pitäisikö asiantuntijan paljastaa jotain omasta persoonastaan, vai riittääkö, jos viestii osaamisensa substanssista?

Uskon, että asiantuntijaviestinnässä tunteiden herättäminen ja kantaaottavuus on kiinnostavampaa kuin pelkät faktat. Omakohtainen, persoonallinen ja inhimillinen viestintä vetoaa, ja ainoastaan ulkopuolisiin tiedon lähteisiin nojaava ja valmiiksi pureskeltua tietoa jakava asiantuntija saattaa olla verkostonsa mielestä epäkiinnostava tai ainakin vaikeammin lähestyttävä.

Omasta persoonasta ammentava viestintä saattaa jännittää monia asiantuntijoita: omien mielipiteiden ja henkilökohtaisten kokemusten esiin tuominen saattaa tuntua pelottavalta. Mikä neuvoksi?

Valjasta omat kokemukset kerronnan keinoiksi

Varsinkaan neutraaleihin asiateksteihin tottuneelle mielipiteiden kertominen ja arjen kokemusten jakaminen ei välttämättä tunnu luontevalta vaan jopa pelottavalta.

On hyvä kuitenkin muistaa, että omakohtaisuus herättää lukijassa usein enemmän tunteita kuin pelkät faktat. Ja kun teksti herättää tunteita, myös tekstin asiasisältö ja kirjoittaja jäävät paremmin mieleen ja asiantuntijan rooli oman alansa ajatusjohtajana vahvistuu.

Käytännössä asiantuntija voi lähteä kokeilemaan personaallisempaa viestintää vaikkapa niin, että aloittaa seuraavan blogitekstinsä jollain arkisella tarinalla ja siirtyy vasta sen jälkeen faktoihin. Tarinaa voi hyvin hieman tiivistää ja värittää, koska sen on tarkoitus johdattaa lukija aiheeseen, ei toistaa tapahtunutta sanasta sanaan.

Somessakaan ei tarvitse lähteä julistamaan tai ottamaan voimakkaasti kantaa, jos se ei tunnu luontevalta. Sielläkin kannattaa kuitenkin rohkeasti kokeilla: reagoivatko vastaanottajat eri tavalla, jos jakaisin tällä kertaa jonkin yllättävämmän näkökulman aiheeseen ja havainnollistaisin sitä esimerkillä omasta arjestani? Lukija saattaa yllättyä iloisesti, että asiantuntijan takaa löytyykin ihminen.

Ota rohkeasti kantaa

Neutraalia ja myönteistä sisältöä saattaa olla helpompi tuottaa ja jakaa kuin kriittistä. Se saattaa myös saada asiantuntijan vaikuttamaan helposti lähestyttävältä, empaattiselta tai huumorintajuiselta. Neutraalien ja myönteisten kannanottojen jakaminen auttaa myös verkostoitumaan samanhenkisten ihmisten kanssa: somessa nimittäin usein jaetaan mielellään sellaisia viestejä, joista uskotaan olevan hyötyä ja iloa omille verkostoille.

Kriittisten kannanottojen esittämisen kynnys on sen sijaan usein korkeampi, koska se altistaa kirjoittajan herkemmin arvostelulle. Tällaisenkin sisällön jakaminen saattaa kuitenkin lopulta kannattaa. Oman näkemyksen esittäminen, vaikka se saattaisikin herättää tunteita, usein nimittäin aktivoi verkoston jäseniä osallistumaan keskusteluun.

”Both sides, both sides” ei toimi, jos haluaa kehittyä asiantuntijasta ajatusjohtajaksi. Ota siis rohkeasti kantaa, jotta viestisi tavoittavat yleisönsä ja liikuttavat heitä.

Jos blogitekstisi tai somepäivityksesi innostaa, mietityttää tai ärsyttää sen vastaanottajia, voit onnitella itseäsi: olet luultavasti kiinnittänyt verkostosi huomion ja avannut keskustelun. Jatka rohkeasti keskustelua, koska siinä voit johdatella verkostosi itsellesi tärkeiden asiasisältöjen ja hallussasi olevan faktatiedon pariin.


Teksti: Nina Finell
Twitter: @ninafinell

Asiantuntijaprofiili

Ei sovi mun imagoon

Kysyimme päivätyössämme taannoin muutamilta henkilökunnan jäseniltä, mitä mieltä he ovat eräästä suunnittelemastamme somekampanjasta. Ajatuksenamme oli, että kampanjassa henkilöstö jakaisi kokemuksiaan eräästä aiheesta ja merkitsisi päivitykset tietyllä hashtagilla.

Työkaverimme torppasivat ideamme. Heidän mukaansa monet työntekijät ovat hyvin tarkkoja someprofiiliensa sisällöstä, mistä syystä he eivät halua somettaa toivomastamme aiheesta saati merkitä postauksia hashtageillamme.

Luulimme, että viestiminen henkilöstön äänellä olisi yksinkertaisempaa: organisaation viestintätiimi antaa valmiin aiheen, josta työntekijät sitten kirjoittavat eri kanavissa.

Voiko työnantaja kuitenkaan olettaa, että asiantuntija jakaa työhönsä liittyviä asioita somessa mukisematta ja palkanmaksajansa edustajana? Entä mikä voi olla syynä sille, etteivät työntekijät halua jakaa työnantajansa viestejä, ja miten haasteet voidaan ratkaista?

Työminä vai asiantuntijaminä?

Yksinkertaisimmillaan asiantuntijaviestinnän tai brändilähettilyyden haaste saattaa liittyä siihen, että työntekijöillä ei ole työkaluja viestimiseen tai he eivät tunnista hyötyjä, joita viestinnällä on.

Vaikeammin taklattava haaste on se, että asiantuntijat eivät koe työnantajansa toimintaa ja siitä tehtävää viestintää omakseen. He eivät pidä viestejä relevantteina tai hyödyllisinä heidän omissa verkostoissaan.

Tällaisissa tilanteissa ongelma piilee usein siinä, että talon virallisen viestinnän ajatusmallin, viestin sanoituksen ja äänensävyn sekä työntekijöiden ajattelutavan välillä on kuilu: sisältö, jota organisaatiot tuottavat kohderyhmilleen, ei välttämättä ole sisältöä, jota asiantuntijat tuottaisivat itse tai haluaisivat jakaa.

Organisaatio saattaa esimerkiksi puhua aiheistaan liian abstraktisti, tai se keskittyy kehumaan omaa toimintaansa. Työntekijä taas haluaisi kytkeä asiat someseuraajiensa arkeen ja keskustella yhteiskuntaa koskettavista ilmiöistä laajemmin työnantajansa toiminnan sijaan.

Sitoutumisen salaisuus

Mitä organisaatiossa pitää sitten tehdä, jotta asiantuntijat haluaisivat aidosti jakaa työnantajansa asioita omissa verkostoissaan? Ratkaisu löytyy ensinnäkin siitä, että organisaatio pohtii ulkoisten sisältöjensä tyyliä ja sävyä ja muokkaa viestintäänsä niin, että se tuottaa aidosti arvoa eri kohderyhmille.

Toiseksi ratkaisu piilee sisäisessä toimintakulttuurissa: johtamisessa ja sisäisessä viestinnässä.

On tärkeää varmistaa, että työntekijä kokee edistävänsä arjessaan asioita, jotka ovat tärkeitä hänelle itselleen. Johdon kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, tukeeko esimiestyö asiantuntijoiden innostusta ja motivaatiota. Luottaako esimies alaisiinsa, ja onko työntekijöillä mahdollisuuksia kehittyä asiantuntijoina?

Uskomme, että työssään viihtyvä työntekijä on yrityksen paras viestijä. Häneen kannattaa siis panostaa heti rekrytoinnista lähtien. Työntekijä, joka kokee tekevänsä merkityksellistä työtä ja jonka annetaan toteuttaa itseään, löytää työstään todennäköisemmin jakamisen arvoista sisältöä.

Lisäksi kannattaa panostaa sisäiseen viestintään, joka on johtamisen ohella tärkeä avoimen toimintakulttuurin edistäjä. Onko esimerkiksi intra enemmän yksisuuntaisen tiedottamisen kanava vai vuorovaikutteisen tiedon ja ajatusten jakamisen foorumi? Jaetaanko tietoa enemmän rajatuissa käytäväkeskusteluissa vai kanavissa, joihin jokaisella on pääsy?

Sisäisestä viestinnästä vastaavien kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, miten he kirjoittavat sisäisiin kanaviin ulkoisia kohderyhmiä kiinnostavista asioista. Käsitelläänkö aihetta niin, että asiantuntijat innostuvat siitä ja kertovat siitä myös talon ulkopuolella? Kirjoitetaanko aiheesta riittävän konkreettisesti ja luovasti esimerkkien avulla vai epäselvästi ja abstraktisti erikoisalan kielellä? Onko kirjoittaja piilossa passiivin takana, vai ovatko tekijät näkyvissä?

Tunnista työntekijöidesi tarpeet

Henkilöstö on tärkeää nähdä kohderyhmänä, jonka motiiveja ja tarpeita pohditaan ja jonka tarpeisiin myös vastataan. Kun sisäiset viestit eli vaikkapa intra-uutiset ovat kohdennettuja, riittävän konkreettisia ja puhuttelevia, ne voivat inspiroida asiantuntijoita jakamaan tietoa myös ulkoisissa kanavissa.

Ulkoisen viestinnän kehittäminen alkaa sisäisten prosessien kehittämisestä. Organisaation onkin tärkeää rakentaa avointa ja vuorovaikutteista toimintakulttuuria.

Ongelmien ja haasteiden tullessa eteen on tärkeää, että vastuuhenkilöt korjaavat johtamisen, viestinnän, perehdytyksen ja rekrytoinnin prosessejaan sekä tarkistavat, tukevatko ne asiantuntijoiden innostusta työtä ja viestimistä kohtaan.


Teksti: Laura Niemi ja Nina Finell
Twitter: @niemenlaura ja @ninafinell

Asiantuntija viestijana

Asiantuntija: viesti aktiivisesti ja valitse kanavasi

Olen seurannut Twitterissä viestinnän ammattilaisten keskustelua siitä, miten heidän työnkuvansa on monimuotoistunut ja käsitys heidän roolistaan muuttunut. Nykyään viestinnän ammattilaisten tehtävänä on yhä enemmän tukea muiden työtä. Moni organisaatio toivookin, että viestintää ei ulkoistettaisi erilliselle yksikölle vaan kaikki työntekijät osallistuisivat alansa keskusteluihin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Viestinnän roolin muutos on osa laajempaa asiantuntijan työnkuvan murrosta. Nykypäivän asiantuntijuus ei ole ainoastaan ammattitaidon hiomista kohti täydellisyyttä vaan ennen kaikkea sitä, että keskustelee ja jakaa tietoaan myös laajemmalle yleisölle – ei pelkästään kollegoilleen ja vain heidän ymmärtämällään kielellä. Vuorovaikutuksesta on tullut asiantuntijuuden ydin.

Käynnissä oleva kulttuurinmuutos asettaa asiantuntijoille uudenlaisia vaatimuksia. Heidän pitää osata viestiä eri kohderyhmille ja ilmaista itseään kirjoittamalla. Asiantuntijoihin pätee oikeastaan sama kuin yrityksiin: kehityksen mukana pysyvät ne, jotka osaavat ja uskaltavat muuttua.  

Voiko asiantuntija edes kutsua itseään asiantuntijaksi, jos hän ei jaa tietoaan ja kykene sanoittamaan sitä yleisöilleen?

Oivaltamista ja verkostoitumista

Viestimistä ja tiedon jakamista ei kannata ajatella pakkopullana, vaan kannattaa ottaa kaikki irti sen hyödyistä. Viestimällä asiantuntija saa näkyvyyttä, kartuttaa verkostojaan ja tekee uusia ammatillisia oivalluksia. Kirjoittamalla blogitekstejä tai twiittailemalla hän voi jalostaa ajatteluaan, kehittää ammattitaitoaan, lisätä uskottavuuttaan ja hankkia asialleen näkyvyyttä.

Viestivät asiantuntijat ovat voimavara myös työnantajalle: heidän avullaan voidaan kasvattaa verkostoja, saada hankkeisiin rahoitusta ja lisätä yhteistyötä. Asiantuntijoiden rooli potentiaalisina brändilähettiläinä kannattaa siis ehdottomasti ottaa huomioon viestinnän suunnittelussa ja työn resursoinnissa.

Onneksi yhä useammat organisaatiot ovatkin tiedostaneet, että samalla kun työntekijä luo kuvaa itsestään tietyn alan osaajana, hän kertoo tarinaa työnantajastaan.

Yksi sopiva kanava voi riittää

Miten asiantuntijat ja organisaatiot sitten pääsevät osaksi työelämän muutosta ja uutta vuorovaikutteista toimintakulttuuria?

Kaikki alkaa asenteesta: niin työnantajien kuin asiantuntijoiden kannattaa suhtautua someläsnäoloon niin, että se ei ole ylimääräistä työtä vaan luonnollinen ja kiinteä osa arkea.

Käytännössä asiantuntijat pääsevät alkuun kokeilemalla uusia toimintatapoja pelottomasti. Organisaatioiden puolestaan on tärkeää tukea heitä uuden opettelussa. Viestintätiimillä on tässä olennainen rooli.

Lisäksi asiantuntijan kannattaa etsiä kanavat, joissa viestintä tuntuu luontevalta. Sosiaalinen media tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Joka paikassa ei tarvitse kuitenkaan näkyä ja kuulua. Kaikialla ei välttämättä edes kannata olla, jos se ei palvele omia tai työnantajan tavoitteita.

Riittää, että asiantuntija puhuu häntä kiinnostavista asioista yhdessä, hänelle parhaiten sopivassa kanavassa ja aikaisempaa laajemmalle yleisölle. Oikea kanava on se, jossa oma mukavuusalue ja kohderyhmä kohtaavat.


Teksti: Nina Finell
Twitter: @ninafinell 

Kirkkaita ajatuksia, puhuttelevia sisältöjä

Kuvitellaan organisaatio X. Sillä on hyvä tuote, jolla on tilaa markkinoilla. Myös hinta on kohdillaan, mutta jostain syystä asiakkaat valitsevat kilpailijan.

Organisaation johto on monta kuukautta vetäytynyt kongressikeskuksiin pohtimaan, miksi tuote ei kiinnosta ja uusia asiakkaita ei saada. Ratkaisua ei kuitenkaan tunnu löytyvän.

Missä mättää?

Ongelma voi olla siinä, millä tavalla yritys kertoo itsestään ja tuotteistaan. Organisaation profiilin sanallistaminen viestinnällä ja tarinankerronnalla on yhtä tärkeää kuin tarjooma.

Kirkas ajatus strategiasta someen

Uskomme, että avain erottautumiseen on viestintä, joka vastaa aidosti kohderyhmien tarpeisiin ja puhuttelee. Tällainen viestintä luo kysyntää ja lisää myyntiä. Jos organisaatio ei kykene kertomaan, miksi asiakkaan kannattaisi valita juuri heidät, sinänsä briljantilla tuotteella ei ole oikeastaan mitään merkitystä.

Yhtenäisen, kohderyhmää puhuttelevan sanoituksen tulee ulottua johdon laatimasta strategiasta viestintäyksikön mediatiedotteisiin ja asiantuntijoiden twiitteihin ja blogiteksteihin: Onko ajatuksesi kirkas? Onko viestisi yksilöllinen ja erottuva?

Onko organisaatiossa pohdittu, miten viestistä saa yksilöllisen ja mitä erottuvuus oikeastaan tarkoittaa? Entä onko johto huolehtinut siitä, että jokaisella työntekijällä on kykyä ja työkaluja jokapäiväisen viestintänsä parantamiseen ja sitä kautta organisaation tavoitteiden edistämiseen?

Tervetuloa blogin lukijaksi!

Kirkasta, kiitos! -blogissa peräänkuulutamme puhuttelevia sisältöjä ja kirkkaita ajatuksia. Etsimme organisaatioiden johdolle ja asiantuntijoille työkaluja viestintään, joka palvelee vastaanottajaa ja tuottaa sitä kautta liiketoimintahyötyä.

Toivomme, että tekstit synnyttävät oivalluksia ja saavat aikaan keskustelua viestinnästä ja työelämän kirjoittamisesta.

Jaamme ajatuksiamme mielellämme myös kasvotusten esimerkiksi koulutuksissa. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä!


Teksti: Laura Niemi ja Nina Finell
Twitter: @niemenlaura ja @ninafinell

Nytten on uusi juuh elikkäs

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Kiitos aihevinkistä, Kotus-kollegani Riikka!

Kirjoitin joitakin vuosia sitten Kotus-blogiin siitä, miten sosiaalisessa mediassa yksittäiset partikkelit voivat kantaa voimakkaitakin sävyjä ja merkityksiä. Esimerkkinä käytin partikkeli-ilmausta juuh elikkäs, jota muutama vuosi sitten viljeltiin somepäivityksissä varsin tiuhaan.

Sittemmin trendi on muuttunut: vuoden 2018 the somepartikkeli näyttää olevan nytten eli nyt-sanan murteellinen vastine.

sarah-dorweiler-211779 (1)

Kirjoitin Kotus-blogikirjoituksessani, että juuh elikkäs -ilmauksen yksi merkitys on luoda ja vahvistaa ironian tai huumorin merkityksiä. Nyttenillä näyttäisi olevan osittain samoja tehtäviä.

Twitteristä keräämissäni nytten-esimerkeissä on myös muita typografisia ja kielellisiä keinoja, jotka vahvistavat huumoritulkintaa.

Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi joko silmiinpistävän runsas välimerkkien käyttö tai toisaalta niiden puute. Lisäksi hyödynnetään intertekstuaalisuutta ja voimakkaita vastakkainasetteluita:

Kiljussa jota nytten juomme ei ole tähti- tai muutakaan pölyä.
haluun tampereelle!!!!! nytten heti.
Varmaan joku leffa jossa Räjähtelee Jotain olis hyvä nytten
Ennen oli rock’n’roll nytten on netflix & chill – mihin maailma on menossa.

nordwood-themes-359015

Päivitykset saattavat sisältää myös muuta kielellistä leikittelyä.

Seuraavista esimerkeistä ensimmäisessä Pro-Finlandian sijaan puhutaan veljellisestä BRO-Finlandiasta, ja mitaliinkin on eksynyt varmaan tietoisesti kaksi ällää. Toisessa puolestaan n-loppuiset nytten ja enään muodostavat miltei lyyrisen kokonaisuuden:

BRO-finlandia mitallia pukkaapi nytten.
#Nytten en enään kestä.

Se on ainakin selvää, että partikkelia käytetään selvästi tiedostaen, koska se esiintyy myös hashtagina ja nyt-sanan sisältäviä nimiä ja muita vakiintuneita ilmauksia väännellään silloin tällöin uuteen asuun:

Samuli Putro – Olet puolisoni #nytten

Monta alkuperää?

#Nytten-hashtagia on käyttänyt systemaattisesti ensimmäisenä käyttäjä @toivohaimi, joka on jo vuoden 2016 alussa twiitannut pop-kappaleiden nimiä nytten– ja enään-partikkeleilla höystettynä:

Jukka Poika – Älä tyri #nyttenUltra Bra – Älä soita tänne #enään koskaan

hello-i-m-nik-281498

Toisaalta jotkut twiitit viittaavat siihen, että ilmauksen somekäytön juuret olisivat Nyt-liitteen NytTen-palstassa:

haluun tietää nauraako hesarin toimituksen tyypit yhtä paljon noille NYTTEN 💎 KONTENTTIA TÄMÄ-jutuille ku minä
Tekeekö Nytten -liite tästä kattavan jutun huomiseksi?

Ovatko Nyt-liitteen #NytTen-twiitit inspiroineet käyttäjiä levittämään nytteniä myös muissa päivityksissä, vai onko somepartikkelilla useita syntytarinoita, jotka ovat tahoillaan vaikuttaneet sen suosioon?

Nytten saa tulkintansa jaettavasta sisällöstä

Kuten juuh elikkäs, myös nytten täydentää päivityksen muita aineksia ja muodostaa niiden kanssa merkityskokonaisuuden. Kirjoittajan ei välttämättä tarvitse eksplikoida mielipidettään, vaan asennoituminen käy ilmi partikkelin ja jaettavan sisällön kokonaisuudesta.

Esimerkiksi seuraavassa twiitissä nytten ja aihetunniste #palkkatasaarvo herättävät yhdessä artikkelilinkin kanssa tulkinnan siitä, että kirjoittaja suhtautuu ihmetellen naisten ja miesten epätasa-arvoon elokuva-alalla ja ehkä muutenkin:

“Ironian määrä tässä nytten.” #palkkatasaarvo [linkki artikkeliin, joka liittyy me too -ilmiöön ja #TimesUp-kampanjaan]

ilze-lucero-61471.jpg

Ehkä nytten-sanan käyttö tekee vakavista aiheista hieman helpommin käsiteltäviä: kevyiden kielellisten keinojen avulla kirjoittaja uskaltaa ottaa kantaa ja osallistua keskusteluun.

P.S. Sanaluokkatietoisku: nyt(ten) voi olla joko partikkeli tai adverbi – lauseyhteys vaikuttaa tulkintaan. Nyt(ten) voi ilmaista adverbinä aikaa, tai se voi toimia sävyttävänä partikkelina esim. puheessa tai somepäivityksissä.

Voiko natiiviksi kasvaa?

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Kuulun viestintäalan Facebook-ryhmään, jossa käytiin jokin aika sitten keskustelua sanan natiivi merkityksestä.

Keskustelun aloittaja kertoi kiinnittäneensä huomiota seuraavaan Evento-lehden otsikkoon:

Miten opit diginatiiviksi?

rodion-kutsaev-184298.jpg

Huomiota oli kiinnitetty myös myös viestintä- ja markkinointialan työpaikkailmoituksissa vaaditaan nykyään aika usein diginatiivin taitoja.

Keskustelijoiden mukaan syntyperäiseksi oppiminen on aika “hard corea”. He pohtivat myös, haluavatko organisaatiot tosiaan palkata teini-ikäisiä markkinointitiimiinsä.

_evstratov_-191767.jpg

Keskustelun luettuani jäin pohtimaan natiivi-sanan merkityksen laajentumista.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan natiivin merkitys on ‘synnynnäinen, alkuperäinen; syntyperäinen asukas’. Tämän määritelmän mukaan natiiviksi ei voi siis kasvaa vaan sellaiseksi synnytään.

Määritelmä ei myöskään ota kantaa ihmisen taitoihin tai kykyihin vaan ainoastaan syntyperäisyyteen. Varmaan diginatiivillakin on alkujaan viitattu nimenomaan digiaikana 2000-luvulla syntyneisiin.

verena-yunita-yapi-203497

Diginatiivien taidoista on kuitenkin puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina paljon. On spekuloitu esimerkiksi sitä, miten heidän osaamisensa muuttaa viestintätapoja ja yhteiskuntaa:

Diginatiivi tulee ja määrittelee medialle uuden laatustandardin
City.fi

Diginatiivit tulevat muuttamaan yrityksiä
M&M

Diginatiivit tulevat – Ovatko pk-yritykset valmiita?
Opinnäytetyö

Tällainen keskustelu on ehkä vienyt fokusta syntyperäisyydestä taitoihin: diginatiivit osaavat hyödyntää uusien medioiden mahdollisuuksia ja digitaalisen viestinnän pelisääntöjä paremmin kuin aiemmat sukupolvet.

Tämä näkökulman muutos on ehkä muuttanut myös diginatiivi-sanan merkitystä: Voivatko myös vanhemmat sukupolvet omaksua samat taidot? Voisivatko he oppia yhtä taitaviksi digitaalisen median hyödyntäjiksi eli diginatiiveiksi?

tim-mossholder-322350.jpg

Tästä merkityksen laajentumisesta huolimatta tuntuu vähän hassulta, että diginatiiveja voivat olla myös aikuiset, jotka ovat kenties kuunnelleet musiikkia C-kasetilta, puhuneet lankapuhelimeen ja katsoneet ohjelmia putkitelkkarista.

Vaikka aikuiset olisivat yhtä taitavia kuin nuorempansa, olisi järkevämpää unohtaa natiivius ja keskittyä esimerkiksi työpaikkailmoituksissa määrittelemään tarkemmin, mitä taitoja hakijoilta todella odotetaan.

Tekstimaailmasta osattomat

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Helsingin Sanomat uutisoi eilen sunnuntaina 1. lokakuuta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisestä: jutun mukaan peruskoulusta valmistuu vuosittain 6 000 nuorta, joiden luku- ja kirjoitustaito on niin heikko, että he eivät selviä arjen tilanteista. Joukko on peräti 11 prosenttia ikäluokasta.

drew-coffman-98466

Jutussa haastateltujen opettajien mukaan yksi syy näiden nuorten heikoille tekstitaidoille on sosiaalinen media, jonka fragmentaariset kirjoitustavat ovat vaikuttaneet nuorten vamiuksiin ymmärtää pidempiä tekstejä ja hahmottaa tekstilajien eroja.

Sosiaalista mediaa syytetään paljosta, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa se on ongelman ydin. Sen sijaan luulen ongelman liittyvän siihen, että osa nuorista ei altistu välttämättä enää juurikaan muille teksteille kuin someviesteille. Ja tämän luulen taas liittyvän rakenteelliseen eriarvoistumiseen ja osattomuuteen.

Artikkelissa esiintyvien asiantuntijoiden mukaan lukutaidossa on tapahtunut eriarvoistumiskehitystä, ja ääripäät ovat jo kaukana toisistaan: parhaat ovat entistä parempia ja samaan aikaan heikoimpien lukijoiden ja kirjoittajien taidot heikentyvät entisestään.

Kehitys muistuttaa eriarvoistumiskehitystä yhteiskunnassa laajemminkin: esimerkiksi huono-osaiset jäävät sivuun yhteiskunnallisesta kehityksestä, mikä syventää heidän huono-osaisuuttaan (ks. esim. Ohisalo, Laihiala & Saari 2015: 437).

kazuend-71543

Jäin pohtimaan HS:n jutun luettuani, onkohan heikon lukutaidon kanssa kamppailevien nuorten historiassa ollut myös muita kehityskulkuja, jotka ovat syrjäyttäneet heitä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huono-osaisuuden on todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle (ks. esim. THL.fi 2016): esimerkiksi vanhempien koulutustaso ja sosioekonominen asema määrittelevät heidän lastensa kouluttautumista.

Voivatko esimerkiksi heikot sosioekonomiset lähtökohdat tai aiemmissa sukupolvissa alkanut syrjäytymiskehitys vaikuttaa siihen, että nuoret eivät ole elämänsä aikana altistuneet erilaisille teksteille? Voiko olla, että heidän vanhemmillaan ei ole ollut ymmärrystä tai voimavaroja antaa heille riittäviä tekstitaitoja, joita koulussa voitaisiin vahvistaa?

Tällöin nuoret saattavat altistua teksteille vapaa-ajallaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mikä heikentää heidän funktionaalista lukutaitoaan ja sitä kautta osallisuuttaan yhteiskunnassa.

aleksi-tappura-669

Syrjäytymisen ehkäisemisessä ja osallisuuden vahvistamisessa suositellaan usein eri viranomaisten ja palveluntarjoajien yhteistyötä (ks. esim. Eduskunta 2013). Voisiko palvelujärjestelmää kehittää myös peruskoulun suuntaan ja (äidinkielen)opettajien ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä vahvistaa entisestään, jotta luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten joukko ei ainakaan kasva?

Ainakaan yksin äikänopejen niskoille en tällaisen huolestuttavan kehityksen pysäyttämistä sälyttäisi.

Aiempia ajatuksiani siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa suomen kieleen:

Muutos muuttaa maailmaa ja muita Twitter-latteuksia

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Twitteristä näkee heti, milloin Suomessa on meneillään bisnes- tai digitalist-alan tapahtuma. Ainakin oma feedini täyttyy tämänkaltaisista päivityksistä, joissa usein siteerataan tapahtuman puhujia:

  • Maailmassa ei ole muuta pysyvää kuin muutos.
  • Digitalisaatio muuttaa liiketoimintaa.
  • Kun asenne on kohdillaan, syntyy tulosta.
  • Parasta mahdollista markkinointia on tuotteen ja asiakaskokemuksen kehittäminen.
  • Asiakkaan huomioiminen on uusi musta.
  • Ole erilainen, ajattele isosti ja toteuta omaa strategiaasi.
  • Elämme maailmassa, jossa mobiili ratkaisee.
  • Sisältö on kuningas.

Ylimalkaista, eikö? Itse puheenvuoro on saattanut olla hyvinkin oivaltava ja käytännönläheinen, mutta kun siitä erottaa yksittäisen ajatuksen ja tiivistää sen 140 merkkiin, lopputuloksena on lukijoille jo ennalta tuttu pointti ja latteus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latteaa vaikutelmaa korostaa entisestään se, että kymmenet tai sadat käyttäjät twiittaavat saman ajatuksen samaan aikaan. Tällaisia twiittejä myös ironisoidaan, eli ne herättävät reaktioita. Esimerkiksi Antti Arnkil twiittasi tänään näin:

Internet tulee edelleen muuttamaan maailmaa, ja innovaatiot luovat mahdollisuuksia liiketoiminnalle. #NBForum2016

Olen miettinyt, mikä tällaisten tapahtumatwiittien funktio on? Mitä ne oikeastaan antavat kirjoittajalle ja lukijalle? Eikö kannattaisi vain keskittyä puheen seuraamiseen ja tehdä kiinnostavimmista ajatuksista jälkikäteen vaikkapa blogiteksti?

photo-1452729993845-01c294f3f913.jpeg

Livetwiittailen itsekin satunnaisesti esimerkiksi digitalist-seminaareissa. Käytän niissä Twitteriä ikään kuin muistiinpanojen tekemiseen. Olen halunnut harjoitella sanottavan tiivistämistä, ja lisäksi olen ajatellut, että parhaimmillaan joku toinenkin voi saada muistiinpanoistani ajatuksia ja ideoita. Käytännössä twiiteistäni ovat kuitenkin tykänneet ja niitä ovat jakaneet ennen muuta ne, jotka ovat itsekin olleet paikalla ja kuulleet koko puheenvuoron. Voi siis olla, että ulkopuoliset lukijat eivät ole saaneet ajatuksesta kiinni, koska he eivät tunne kontekstia. Ehkäpä yksi funktio onkin ryhmähengen nostatus myös somen puolella ja puheenvuorojen fiilistely osallistujien kesken.

Lisäksi uskon, että tällaisella livetwiittailulla on jonkinlaisia yhtymäkohtia oman asiantuntijuuden tai ns. henkilöbrändin rakentamiseen. Twiittailemalla kirjoittaja halunnee viestittää, että hän on yksi niistä tyypeistä, jotka käyvät tällaisissa tapahtumissa ja jotka ovat tämän alan asiantuntijoita. Twiittailu toimii siis oman itsen kategorisoinnin keinona. Tätä tulkintaa tukevat päivitykset, joissa kirjoittaja antaa ymmärtää, että hän ei tällä kertaa päässyt tapahtumaan mutta kuuluu silti siihen skeneen, joka näissä tapahtumissa käy:

Harmillista, että #NBForum jäi väliin tänä vuonna. Ehkäpä ensi vuonna?

Ehkä tällaisissa itsestäänselvyyksiä toistelevissa twiiteissä se sisältö ei olekaan se kuningas. Toisaalta se ei haittaa: päivitykset osoittavat, että sosiaalisen median keskusteluissa luodaan sosiaalisia merkityksiä ja tyypittelyitä sekä rakennetaan identiteettejä ja tyylejä aivan kuten muissakin arjen vuorovaikutustilanteissa.

Siedätyshoitoa

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Olen ottanut tänä kesänä haltuun uuden somekanavan: perustin Snapchat-tilin, jonne lataan pieniä videonpätkiä arjestani ja hassusti muokattuja kuvia itsestäni. Videoiden aiheina ovat olleet muun muassa juurileivän valmistus, kissan palloleikki, snäppi-sanan merkitykset (siitä blogissa myöhemmin) ja uudet Birkenstockit.

Keräsin rohkeutta aika kauan, ennen kuin uskalsin julkaista Snapchatissa mitään. Koen nimittäin olevani eniten kotonani teksteissä, en niinkään videoissa. Olen toki puhunut tilaisuuksissa, jotka on videoitu, ja tehnyt useita videohaastatteluita, mutta näissäkään tilanteissa en ole kokenut oloani yhtä kotoisaksi kuin muuten vuorovaikutustilanteissa.

Nyt Snapchatin myötä olen ikään kuin päässyt siedättämään itseäni videolla esiintymiseen, ja se on ollut pelkästään hyväksi. Vierastan edelleen videominääni hieman, ja ääneni kuulostaa omasta mielestäni hassun honottavalta, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että se ei haittaa.

Snapchat onkin mielestäni oiva palvelu niin sanotun matalan kynnyksen sisällön jakamiseen. Kuva tai video katoaa viimeistään vuorokauden jälkeen, ja kukaan, joka ei tiedä nimimerkkiäsi, ei pysty näkemään sisältöjäsi. Palvelussa on myös vaikeaa muokata sisältöä yhtä paljon kuin vaikkapa Instagramissa, eikä se ole snäpeissä tarkoituskaan. Snapchatissa voi harjoitella videosisältöjen tekemistä ja hakea omaa tyyliä videolla esiintymiseen.

img_5978

Juttelin tänään töissä kollegani kanssa blogikirjoittamisesta. Näytin hänelle Snapchat-videoitani, minkä jälkeen totesimme, että ehkä vastaavanlainen siedätyskanava tarvittaisiin myös kirjoittamiseen.

Työelämän kirjoittajia kouluttaessani olen huomannut, että aika moni jännittää tekstien julkaisemista esimerkiksi organisaation blogissa. Joskus kirjoittajaa saattavat pelottaa lukijoiden reaktiot tai ikävät kommentit. Moni on toki harjaantuneempi kirjoittamisessa kuin videolla esiintymisessä, koska video on (some)formaattina verraten uusi, mutta tästä huolimatta työelämässä todella moni tekstityöläinenkin saattaa jännittää julkista kirjoittamista. (Usein jännittäminen on turhaa. Minäkin sain taikinansekoitussnäppiini kommentin, jossa luki näin: “Ihania nää sun leivontasnäpit!”)

Facebookissa päivitystekstit voi rajata pienemmälle joukolle, mutta ne eivät katoa lukijoiden näkyvistä, ellei niitä varta vasten poista. Facebook ei myöskään välttämättä madalla kynnystä julkiseen kirjoittamiseen, koska lukijakunta on lähtökohtaisesti rajattu.

Otankin mielelläni vastaan ideoita, mitä kanavaa voisi hyödyntää nopeaan, matalan kynnyksen julkiseen kirjoittamiseen. Voisiko esim. Twitter toimia myös sellaiseen tarkoitukseen?

Laura reagoi Facebook-uudistukseen

Teksti on alkujaan julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.


Viime viikkoina somessa on keskusteltu paljon Facebookin uusista tykkäysnapeista. Tässä tekstissä en käsittele uusia emojeita vaan reagoida-verbiä, joka alettiin uudistuksen myötä käyttää oikeassa laidassa pyörivässä feedissä. Verbiä käytetään tällaisessa lauseessa:

Maija Meikäläinen reagoi julkaisuun.

Kun näin yllä olevan kaltaisen ilmoituksen feedissäni ensimmäisen kerran, jokin siinä tuntui oudolta. Siispä klikkasin varmimmin ajan tasalla olevaan suomi-suomi-sanakirjaan, Kielitoimiston sanakirjaan (josta muuten julkaistiin päivitys eilen!). Kielitoimiston sanakirjan mukaan reagoida-verbin merkitys on

‘vastata ärsykkeeseen; käyttäytyä t. toimia jnk syyn t. tapahtuman johdosta’.

Esimerkkilauseina sana-artikkelissa on toisaalta lauseita, jotka kuvaavat refleksinomaista reaktiota johonkin ärsykkeeseen: Reagoida kipuun liikkeellä. Potilas reagoi lääkkeeseen.

Toisaalta esimerkkeinä on lauseita, jotka kuvaavat ihmisen käyttäytymistä tai toimintaa. Näissä tapauksissa reaktio on oletettavasti voimakas ja reaktion aiheuttaja jollain tapaa järisyttävä tai mullistava: Lehdet reagoivat heti tapahtumaan. Miten hän reagoi ehdotukseesi

c9e42240

Arkipäiväiset ja tavalliset asiat eivät usein ylitä uutiskynnystä lehdistössä (paitsi joskus heinäkuussa). Vastaavasti kukaan tuskin kysyy toiselta, mikä tämän ehdotukseen oli reagoitu, jos ehdotus ei olisi ollut jollain tapaa vakava, tärkeä tai jopa arkaluontoinen. Esimerkiksi lounaspaikan valintaa koskeva keskustelu tuskin olisi tällainen:

“Hei, kysy Riitalta, mennäänkö tänään lounaalle läheiseen pitseriaan.”
“Joo, mä kysyn.”
Viiden minuutin päästä:
“Miten Riitta reagoi ehdotukseesi?”

Oletettavampi kysymys tällaisessa tilanteessa olisi esimerkiksi “Mitä Riitta kommentoi?”. Reagoida taas sopisi paremmin vaikkapa seuraavanlaiseen keskusteluun:

“Yt:t päätty tänään. Muut meidän osastossa sai pitää työpaikkansa, mutta Merjan työsuhde päättyy.”
“Voi ei! Miten Merja reagoi ilmoitukseen?”

Facebook-kontekstissa, kun ihmiset ottavat emojeilla kantaa toistensa päivityksiin, reagoida-verbi tuntuu samaan aikaan liian kevyeltä ja liian painokkaalta. Tykkäysklikkailu ei ole refleksinomaista tiedostamatonta toimintaa. Toisaalta aika harvoin pelkästään emojeilla käydään keskustelua vakavista asioista, jotka saattavat herättää voimakkaitakin tunteita ja mielipiteitä.

Yhtä Kielitoimiston sanakirjan esimerkkiä en vielä käsitellyt. Se on seuraava:

Nopeasti reagoiva ihminen.

Ehkä sanakirjan seuraavassa päivityksessä esimerkki muutetaan tällaiseksi:

Nopeasti reagoiva somettaja ‘henkilö, joka esittää kantansa päivitykseen tykkäysnapilla alle viisi sekuntia julkaisemisen jälkeen’.

Teksti on alun perin julkaistu Lauran niemenlaura.com-blogissa, jossa käsiteltiin ja kielen ja kirjoittamisen ilmiöitä.