”Kyllähän lukija tämän ymmärtää!” Myyttejä kirjoittamisesta, osa 1/2

Nykypäivän asiantuntijan arki on täynnä erilaisia tekstejä, ja kirjoittamisesta on muodostunut monelle ensisijainen tapa viestiä ja vaikuttaa.

Koska kirjoittajien ja tekstien määrä on niin valtava, asiantuntijan tulee osata kirjoittaa yhä yleistajuisemmin, selkeämmin ja napakammin sekä samaan aikaan tavoitteellisesti ja kohderyhmälähtöisesti. Ei siis ihme, että kirjoittamisesta on vallalla monenlaisia harhakäsityksiä.

Nostamme kahden blogitekstin sarjassa keskusteluun myyttejä, joihin olemme törmänneet ja joihin kompastumme itsekin. Tunnistatko näistä itsesi?

1. Mitä mutkikkaampia tekstejä kirjoitan, sitä asiantuntevampana lukijat pitävät minua.

Asiantuntijat ovat perinteisesti kirjoittaneet ennen kaikkea kollegoilleen ja yleistajuinen viestintä on ollut lähinnä oppikirjojen laatijoiden kontolla. Ehkä sen takia monille tutuimpia tekstilajeja ovat perusteelliset raportit tai erikoisalan tekstit ja mutkikkaista teksteistä on tullut asiantuntemuksen symboli.

Nykypäivänä yhä useampi kuitenkin arvostaa sellaista asiantuntijaa, joka osaa myös popularisoida eli kertoa asiastaan selkeästi ja ymmärtävästi suurelle yleisölle.

Taitava asiantuntija poimii tietämästään olennaisen, käyttää yleiskieltä sekä kytkee käsiteltävän asian lukijan ajatuksiin esimerkeillä. Taitava asiantuntija ymmärtää myös sen, että lukija sivuuttaa tekstit, joiden tavoitteena on kirjoittajan oppineisuuden tai luovuuden osoittaminen eikä aiheen valaiseminen tai vastaanottajan auttaminen.

2. Mitä enemmän korulauseita, sitä sielukkaampi teksti.

Tekstiä saa värittää kielikuvin ja tarinoin, mutta niiden pitää tukea tekstin ydinsisältöä. Tyhjät lätinät eivät valitettavasti kiinnosta ketään; ne eivät saa tekstiä soimaan vaan synnyttävät ainoastaan häiritsevää kohinaa.

Ehdotamme, että tekstin sielukkuuteen aletaan suhtautua uudella tavalla: mitä jos tekstin sielu tarkoittaisikin korulauseiden sijaan sitä, että ydinajatus välittyy lukijalle läpi tekstin? Yksinkertaisuus on tehokasta, koska silloin lukijan huomio pysyy siinä, minkä haluat iskostaa hänen mieleensä.

Jos olet taipuvainen rönsyilevään kirjoitustapaan, kokeile ensi kerralla rohkeasti tiivistää tekstisi vaikkapa kahteen kolmasosaan alkuperäisestä. Keskity poistamaan sellaisia asioita, jotka lisäsit tekstiin täydennykseksi tai värittääksesi sanomaasi. Katosiko pääpointti, vai tuliko olennainen entistä paremmin esiin?

3. En itsekään lue toisten tekstejä loppuun asti, mutta tämä minun aiheeni on kyllä niin kiinnostava, että lukija varmasti jaksaa lukea kirjoitukseni alusta loppuun.

Elätkö sisältöharhassa? Moni nykypäivän kirjoittaja luulee asiansa olevan kiinnostavampi kuin se todellisuudessa on.

Jos haluaa, että oma teksti erottuu massasta, kannattaa suhtautua aiheeseensa niin, että se ei kiinnosta lähtökohtaisesti ketään. Silloin pakottaa itsensä tekemään töitä tekstinsä eteen: tiivistämään ja paketoimaan aiheesta kiinnostavan myös niille lukijoille, jotka eivät vielä tunne aihetta eivätkä välttämättä ymmärrä asian tärkeyttä tai kiinnostavuutta. Kill your darlings.

4. Lukija ei ymmärrä sanomaani, jos jätän jotain kertomatta.

Jos huomaat lisääväsi tekstiisi asioita ”ihan vain varmuuden vuoksi”, et todennäköisesti ole pohtinut lukijan tiedon tarvetta tekstin suunnitteluvaiheessa ja aihetta rajatessasi. Voisiko olla, että et ole kirkastanut sanomaasi itsellesikään?

Kun tekstin päätavoite on selkeänä mielessä, on helpompaa nähdä, mitä myös lukijan tarvitsee tietää ja mitä hän kenties tietää jo ennalta yleistietämyksensä perusteella.

5. Kyllä lukija ymmärtää ja tietää, mistä kirjoitan – tämähän on ihan yleistietoa!

Kirjoittajalle käy helposti niin, että hän yliarvioi lukijan tiedon tason. Kun oma aihe on itselle tuttu ja läpi koluttu, voi olla vaikeaa erottaa, mikä siinä on yleisemmin tunnettua ja mikä taas erikoisalan tietoa.

Mitä jos sopisit toisella alalla työskentelevän ystäväsi kanssa, että luette toistenne tekstejä ristiin ennen kuin julkaisette ne? Ulkopuolisen lukijan kommentit auttavat kehittymään yleistajuisena viestijänä: ne helpottavat sen hahmottamista, missä yleistajuisen tyylin ja erikoisalan kielen raja kulkee sinun alallasi.

Kuulostiko jokin kohta tutulta? Ei kannata huolestua: muista, että kirjoittaminen on jatkuvaa harjoittelua ja uuden oppimista. Jo se, että huomaa omat kompastuskivet, auttaa loikkaamaan kirjoittajana kunnon harppauksen eteenpäin.

Osassa 2/2 käsittelemme muun muassa sitä, pitäisikö nykypäivän kirjoittajan pystyä laatimaan valmiita tekstejä yhdeltä istumalta. Pysy kanavalla!


Teksti: Laura Niemi ja Nina Finell
Twitter: @niemenlaura ja @ninafinell

Nina ja Laura

Kirkasta, kiitos!

Kirkasta, kiitos! -blogissa peräänkuulutamme puhuttelevia sisältöjä. Etsimme käytännön ratkaisuja tuloksellisempaan asiantuntijaviestintään pohtimalla mm. kielenkäytön näkökulmia ja sosiaalisen median mahdollisuuksia. Uskomme, että jokaisella viestillä on merkitystä mutta vain, jos ajatus on kirkas.

Tutustu kirjoittajiin.

Jätä kommentti